• Details
  • Gallery
  • Tags
  • More

Heinu II – albumi.

Home  /  Blogi  /  Current Page

Ensimmäinen albumini “Heinu” ilmestyi syksyllä 2013. Mietin ja toivoin silloin elämältä kovin erilaisia asioita, kuin mitä mietin ja toivon tällä hetkellä. Hurja määrä asioita tapahtuu seitsemässä vuodessa itse kullekin. Siis hurja määrä asioita, jos vaan mietitään vaikka ihmisiä, joita ihan jokainen kohtaa tuona aikana kuljetun matkan varrella. Heinu II kohdalla totesin jossain vaiheessa, että ei puristeta, mutta joka vuosi pitää saada jotain talteen. Maanviljelyn ja musiikin yhdistäminen on onnistunut ja niiden erilaisuus on varmasti palvellut levyn syntyä ja sormet mullassa ja öljyssä on välillä tartuttu akustiseen, kun niin on pitänyt tehdä. Edellisten sukupolvien perinnön jatkaminen ja meidän, tämän ihanan, elämän mahdollistaminen aikaisemmilla ponnistuksillaan, on ollut se suurin hurja oivallus minulle.

Levyn avausraita Miehestä mittaa on ensimmäinen biisi, joka äänitettiin 2015 loppuvuodesta, kun koin että mun pitää tehdä jotain tälle ontolle fiilikselle. Toisaalta myöskin päässä pyöri eri tavalla melodioita, tekstejä, soittimia, sointuja ja ideoita. Päälimmäisenä – minä itse -. Mun oli tehtävä tämä alusta loppuun omin voimin. Samalla kun rallattelee hittibiisejä päivästä toiseen maksaville asiakkaille, päässä pyöri ajatuksia surusta, ilosta ja elämästä. Ei todellakaan mitenkään katkeralla sävyllä, vaan sillä, että nyt mulla on mahdollisuus kirjoittaa jostain mitä mä oikeasti tunnen. Tekstit (jotka on edelleen mulle ihan saatanan vaikeita) alkoi pyörimään päässä ja unohdin nokkelat hittibiisin ainekset ja keskityin oikeasti itseeni ja ympärillä tapahtuvaan elämääni. Saattaa kuulostaa itsekkäältä,mutta voisin kuvitella, että oikeat kirjoittajat tekevät näin. -en tunne asiaa- sanoi Mikkolan vanha isäntä. Miehestä mittaa biisille piti saada “Totoa”, joten oli helppo lähtökohta pyytää Cola-pojat soittamaan studioon, koska ne tietää mitä mä tarkoitan. Samoissa sessioissa 2015 äänitimme yhden aikakauden tähtihetken myös siksi, että suuri idolimme ja ystävämme Freemanin kanssa äänitimme Neil Youngin biisin käännösversion Kanelipuun alla studiolivenä sisään. Eli levyllä kuultava biisi on 100% liveä. Old school.

Tuntui jotenkin luonnolliselta laittaa levyn kakkosraidaksi MSG, joka oli sitten viimeisin biisi joka levylle äänitettiin. Huomasin ilokseni, että suunta musiikin tekemisessä oli pysynyt samana ja eheys kokonaisuuden ympärillä oli säilynyt, vaikka välissä oli viisi vuotta. MSG ei syntynyt tekstin puolesta koronan siivittämänä, vaikka se aikakauteen osuukin. Kaipuu ihmisten pariin on levyllä teemana halusi tai ei. Me olemme laumaeläimiä.

En erittele biisejä sen tarkemmin, mutta toki niistä paistaa kaipuu ja ikävä. Siltikään en halunnut tehdä mitään tietyntyylistä levyä, siitä nyt vain tuli tällainen.

Levyn valmistumiseen vaikuttivat muutamat avainhenkilöt.

Saksan Janne on suurestu arvostamani studioammattilainen. Sound supreme studio on minulle helppo paikka tehdä musiikkia ja luottamukseni Janneen antaa mulle mahdollisuuden olla oma itseni äänitystilanteessa ja olla luova. Janne musikaalisuus ja pienet mikroideat, joita hän ehkä tiedostamattaankin antaa työn lomassa, vain parantavat lopputulosta. Tuottaja se jätkä tälle levylle oli yhtälailla kuin minäkin, vaikka ei siitä halua kunniaa ottaakaan. Kiitos.

Leo Kunnas on uskomattoman upea muusikko. Matkan varrella hän on ehkä (ehkä) oppinut lukemaan mua jo sen verran, että tietää nopeasti mitä mä haluan. Me ollaan aina digailtu samanlaisesta musasta ja ennen kaikkea musikaalisuudesta. Asiat voi tehdä vähän nuotin vierestäkin, jos sillä on tarkoitus ja se palvelee asiaa, mutta ei koskaan huonosti. Muutamiin raitoihin sorvasin surkealla laadulla olevat komppidemot, koska esim. Kyynelkoivun alla biisin kertsin rumpuarri oli mulla tekstin kannalta niin vahvana päässä, ettei sitä olisi välttämättä pystynyt selittämään, miten se pitäisi soittaa, ilman eteen tekemistä. Monet soitinsovitukset saivat myös hyväksynnän tai korjausehdotuksen Leon kautta, joten siitä kaikki kunnia hänelle.

Ystäväni Niklas Heinonen on ottanut musta kuvia jo vuosia. Kansikuvat ovat Niken käsialaa ja miehen kanssa olemme työstäneet videoasioita ja muuta multimediaan liittyvää jo pitkään. Mustavalkoisuus oli jotenkin klassinen lähtökohta tälle levylle, halusin että musiikki tekee sen värin niihin kuviin. Kansikuva on silkkaa kunnianosoitusta Carole Kingin legendaariselle “Tapestry” -albumille ja Nikke naulasi sen Lukiokadun maisemissa Hämeenlinnassa. Kiitos Nikke.

Tietenkin vaimoni Tiiti on tehnyt tätä levyä mun kanssa eniten, koska hän on kuunnellut raakileet hyräilynä ja demoina jo vuosia. Kiitos ja anteeksi. Milloin musiikki on kuulostanut Juha Tapiolta tai ihan vaan “no se oli sellanen” -biisiltä. Kannustus ja tilan antaminen on jo sinällään luottamuksen osoitus, mutta välillä tässä maailmassa ei ole muita kuin me ja niin on hyvä.

Kun musiikkia tänä päivänä julkaisee, joutuu se usein johonkin lokeroon ja uskokaa tai älkää, olen ihan sinut sen kanssa. Olen eriarvoisessa asemassa, koska olen saanut nähdä aika hyviltä paikoilta, mitä muusikkona eläminen on ja kuinka raadollista se on. Mikäli joku tykkää tai ei tykkää, ei merkkaa enää niin paljon, kuin ehkä 15 vuotta sitten, kun räkänokkana haaveilen Tavastian lavalla olemisesta. Musiikkia tehdään paljon ja se on pelkästään hyvä asia, koska musiikki on todella iso osa elämää. Rehellisen työn tulos on mulla käsissä ja mä seison sen edessä, kuten entinen bänditoverini, räppäri Seppo Lampela asian hyvin ilmaisi. Olen saanut soittaa niin erilaista musiikkia, erilaisten ihmisten kanssa, että jo pelkästään se on antanut valtavasti avaimia omaan tekemiseen. Päätyykö kappale soittareille tai listoille ei riipu enää minusta, mutta kuten jo nyt saamani palautteen perusteella voin sanoa, että musiikkini on jotenkin vaikuttanut johonkin ihmiseen hyvällä tavalla, antaa kylmiä väreitä. Olen vahvasti sitä mieltä, että on sitten kyseessä mikä tahansa hyvin tehty asia, kannattaa siitä kertoa tekijälleen, kuin jättää sanomatta ja kyräillä omassa maailmassaan, koska se saattaa parhaimmassa tapauksessa pelastaa jonkun ihmisen elämän.

Heinu II -leyvltä tulee videot parista biisistä vielä lähitulevaisuudessa ja tulen käymään kappaleita ja avaamaan niiden tekemiseen liityvistä jutuista videomuodoissa, koska sellainen neppailut on aina kiinostanut minua, kun olen seurannut omien sankareideni edesottamuksia.

Fyysinen CD – painos tulee syyskuussa ja olen aina halunnut tehdä vinyylin omasta albumistani, joten sellainen “keräilyharvinaisuus” tulee myös jossain vaiheessa syksyllä.

Kiitos vielä (edellä mainittujen lisäksi): Olli Vartiainen (Pyhän joen multaa tekstistä 90% on Ollia), Freeman (ystäväni ja sankarini), Kimmo Nissinen, Mika Latvala, Vesa Messman, Rami Helin, Herkko Miikki, Gingervine management, Epe Liukkonen, Roope Riihijärvi, Timo Luukkanen, Jaakko Kunnas, perhe ja Sepo Laatikainen.


Leave a Reply