• Details
  • Gallery
  • Tags
  • More

Miehestä mittaa – laulu miehistä

Home  /  Blogi  /  Current Page

Uuden musiikin aika on kun on sen aika. Oikeaa aikaa on vaikea määrittää, moni asia vaikuttaa ns.taiteen syntyyn. Se voi olla terapiaa, pakokeino, ylistys tai vaikkapa vain tapa pitää itsensä kartalla tekemisistään.

Miehestä mittaa ja sitä seuraavat muut kappaleet saivat alkunsa kun mun isä kuoli. Kaikki muuttui ja mä päätin tehdä kaiken musiikin suhteen omillani, toki lähipiirin ympäröimänä, mutta puhtaasti siksi, että tällainen vaihe piti muuttaa lauluiksi ja sanoiksi. Ne kuitenkin määrittävät mun ilmaisun parhaimmillaan.

Miehestä mittaa oli eka biisi, joka piti päästää ulos. Se kertoo minusta ja faijasta. Lyhykäisyydessään kunnioitus miesten / isien ja esi-isien työtä kohtaan. Isäni sukupolven saavutukset määriteltiin työn kautta ja siksi näin. Tarkoitus ei ole nostaa miesten arvoa mitenkään jalustalle, enemmänkin tekstin takana on arvomaailma, jonka mukaan mies on mies, edusti hän sitten elämässään mitä tahansa.

Miehestä mittaa syntyi syksyllä 2015. Mulla oli kaikki biisin palaset jo päässä ja esittelin asian Joensuussa Cola-keikan yhteydessä Kimmolle, Leolle ja Mikalle. Jätkät tiesi heti mitä mä halusin ja Totoa siitä tuli…:) Äänitys toimitettiin luottoäänittäjän, ystäväni Janne Saksan toimesta Hämeenlinnassa.

Musiikin puolesta aina toivoo hyväksyntää, mutta uskoo ken tahtoo, ei sillä tässä tapauksessa ole merkitystä. Tää biisi on tehty mulle. Ehkä itsekästä, mutta se on totuus ja sen totuuden kanssa on hyvä elää.

Kiitos soittajat ja Janne. Ollille psyykkauksesta ja tietty Tiiti ja perhe.


Leave a Reply